Suomessa ollaan, reissu oli kaikinpuolin onnistunut, muutamia pikkuseikkoja lukuunottamatta. Paljon opimme kultuurista, työstä ja paikasta. Haikea oli lähteä ja kyynelkin vierähti viimeisinä päivinä. Veimme kiitokseksi itse tehdyn kortin, sekä ostimme kaupasta kakun ja muita herkkuja. He olivat kiitollisia meistä ja me heistä. Heiltä saimme muistoiksi paikallisen kupin ja käsikorun.
Myös yksi asiakas pyysi meitä tulemaan seuraavana päivänä työpaikalle, hän halusi kiittää meitä kortin, kakun ja lahjan kera. Lähtöpäivän hän pyysi meitä käymään viimeisen kerran työpaikalla, hän oli tehnyt meille Paikallista Kanarialaista ruokaa kotiinvietävästi sekä toinen asiakas anto meille juustoja. Lisäksi he antoivat osoiteensa, jotta voimme kirjoitella toisillemme ja he lupasivat, että voimme tulla heidän luokseen yöpymään, jos tulemme käymään.
Kuulumisia Hei! Viime postauksesta on kulunut pitkä aika, välillä on tapahtunut monenlaista (mm. Olemme kamppailleet nettimme kanssa, jonka lopulta hoiti tekninentuki.) Mutta nyt olemme taas täällä ja kerromme kuulumisia. Fysioterapian on ollut muutamana iltana kiinni henkilökunnan lomien vuoksi, joten olemme päässeet käymään myös hammaspuolella tutustumassa. Siellä tekeminen keskittyy pääosin katseluun ja välineiden puhdistukseen/sterilointiin. Fysioterapian puolella taas olemme tutustuneet henkilökuntaan paremmin ja he tietävät jo mitä osaamme tehdä ja ymmärrämme toisismme paremmin. Olemme kommunikoineet asiakkaiden kanssa ja järjestäneet heille ”virikettä” mm. Pallon heittelyä (edistää kuntoutumista) ja he ovat opettaneet meille Espanjaa ja me heille Suomea. Olemme myös kannustaneet ja kehuneet heidän kuntoutumistaan ja hymy on noussut heidän kasvoilleen.




Kommentit
Lähetä kommentti